Vain muutaman huijarin tähden valmistuu hyvää vauhtia

Uudenkaupungin teatterin uuden näytelmän Vain muutaman huijarin tähden ensi-iltaan on vielä yli kaksi viikkoa aikaan, mutta paketti alkaa olla jo hyvin kasassa. Ohjaaja Jari Luolamaa ja yhtä pääosaa esittävä Santtu Käkönen ovat jo ehtineet paneutua pikkuseikkoihin, joita yleensä sorvataan vastaa viimeisinä päivinä ennen aloitusta.

– Alun perin kyseessä on Heikki Luoman kirja, jonka Jukka Mäkinen ohjasi ensin televisiolle 1998 ja Pyynikin kesäteatterille 2002. Kesäteattereissa sitä onkin sen jälkeen nähty ahkerasti, mutta sisätiloissa todennäköisesti ei ennen kuin täällä kohta, Jari Luolamaa sanoo.

Syy on se, että alkuperäistä kesäteatteriversiota ei voinut suoraan esittää sisätiloissa. Jari Luolamaa tekikin esityksestä oman versionsa.

– Tarina on sama, mutta kohtauksia on vähän yhdistetty ja kertojien avulla tarinaan etenemistä on nopeutettu. Alkuperäinen versio kesti kolmisen tuntia, nyt kesto on noin kaksi tuntia.

 

Mukana näytelmässä on kaikkiaan 17 henkilöä ja siinä on isoja kohtauksia, joissa on paljon väkeä kerrallaan lavalla ja se asetti toteutukselle muutamia lisäehtoja.

– Vuorotyöläisiä ei voitu nyt ottaa mukaan, sillä harjoituksissa pitää käydä säännöllisesti. Haasteita mukana oleville näyttelijöille tulee siitä, että harjoituksissa voi joutua odottelemaan pitkiäkin aikoja ennen kuin oma kohtaus on vuorossa.

Harjoitukset aloitettiin keväällä. Jarilla oli etukäteen normaaleja käsikirjoittajan epäilyksiä tekstin toimivuuden suhteen, mutta lopputulos on osoittautumassa paremmaksi, mitä hän etukäteen uskoi.

– Koko tiimi on toiminut hyvin, tunnelma on harjoituksissa ollut rento enkä muista, että näin paljon ennen ensi-iltaa oltaisiin oltu ennen näin valmiita.

Näytelmässä, kuten yleensäkin, on paljon miesrooleja ja Jari on pitkästä aikaa itsekin lavalla näyttelemässä.

– Olen Valtsu, rooli on niin pieni, että edes minä en pysty siinä pilaamaan koko näytelmää.

 

Santtu Käkönen näyttelee Matias Pohton roolin. Santtu on teatterilla työkokeilussa. Aikanaan hän esiintyi useammassakin näytelmässä, mutta on viettänyt muutaman vuoden Jyväskylässä eikä siellä näytellyt vaikka olikin mukana muutamassa näytelmätuotannossa.

– Teatterin tekeminen oli ja on edelleen hauskaa. Työryhmä on hyvä, kaikki tietävät mitä pitää tehdä. Tässä näytelmässä on paljon isoja rooleja ja mielenkiintoisia persoonia.

Iso osa näyttelijöistä on ollut aiemminkin Crusellin lavalla, uusia näissä merkeissä ovat Erika Lehtonen, Anniina Väisänen ja Ilpo Kaupinsalo, jolla on toki rutkasti näyttämökokemusta Pyhämaan Suviteatterista.

Santun mukaan roolitus on kohdallaan, kuten yleensäkin Jarin näytelmissä. Jari sanookin käyttävänsä roolituksen miettimiseen tuhottomasti aikaa, sillä se on yksi tärkeimpiä vaiheita koko näytelmän kannalta.

 

Näytelmä on kaikille sopiva maalaiskomedia. Lyhyitä kohtauksia on paljon ja ne jaksottuvat sopivasti vauhdikkaampiin ja rauhallisempiin. Oma tärkeä tehtävänsä rytmityksessä on myös kertojilla.

Ensi-ilta on lauantaina marraskuun 17. päivä ja esityksiä on huhtikuun puoleen väliin asti, yhteensä 13.

– Kiinnostus on ollut hyvä, lippuja on myyty jo nyt 2000.

Teatterissa menee myös Katri-Helena näytelmä kevääseen saakka ja maaliskuussa on tulossa vielä uusikin esitys, jonka harjoitukset ovat alkamassa. Kyseessä on Mika Waltarin Myöhästynyt hääyö.

 

Artikkelikuvassa vasemmalta Kylmälehto (Ilpo Kaupinsalo), Kiiski (Seppo Kylander), Piiparinen (Simo Kivinen), Hakkarainen (Raimo Nummela) ja Hillevi Jortikka (Päivi Heikkilä)

Matias Pohto (Santtu Käkönen) ja Suvi (Erika Lehtonen)