Yritysten perustaminen nousussa Vakka-Suomessa

Kuluvan vuoden tammi-syyskuussa perustettiin Uusyrityskeskusten avulla koko maassa yhteensä 6002 uutta yritystä, jossa on nousua 7 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Vakka-Suomessa perustamiset kasvoivat selvästi reippaammin.
– Vakka-Suomessa perustettujen yritysten määrä oli tänä vuonna 51 kappaletta, kun vuonna 2017 se oli 40 eli yritysten perustaminen kasvoi tarkastelujaksona lähes 30 prosenttia, kertoo yrittäjyysneuvoja Esa Kerkola Ukipolis Oy:stä.

Valtakunnallisesti Uusyrityskeskusten asiakasmäärät ovat olleet kuitenkin laskussa, näin myös Vakka-Suomessa.
– Asiakasmäärä tippui kymmenyksen viime vuoteen verrattuna. Osittain tämä johtunee koko lounaisen Suomen hyvästä työpaikkakehityksestä, Kerkola arvelee.

Samoilla linjoilla on Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Jari Jokilampi.
– Perustamistrendi on erittäin ilahduttava ja varmasti pitkälti hyvän taloustilanteen ansiota. Yritysneuvonnan kautta syntyneiden yritysten liikeideoita on testattu ja kehitetty uusyrityskeskuksissa niin huolellisesti, että nämä uudet yritykset myös kestävät aikaa ja suhdannevaihtelua, Jokilampi sanoo.

Suomen 29 uusyrityskeskusta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista yritysneuvontaa alkaville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville. Uusyrityskeskusverkoston taustatukena on yli 1500 yrityselämän asiantuntijaa.
Uusyrityskeskusten neuvonnalla on ISO 9001:2015 -laatusertifikaatti. Laatukriteerit edellyttävät, että kahden vuoden kuluttua yli 90 prosenttia ja viiden vuoden kuluttua vähintään 80 prosenttia uusyrityskeskusten kautta toimintansa aloittaneista yrityksistä on edelleen toiminnassa.
Suomen Uusyrityskeskukset ry on paikallisten uusyrityskeskusten yhteistoimintajärjestö, sen nettisivut löytyvät www.uusyrityskeskus.fi. Vakka-Suomen seudulla uusyrityskeskus on osa Ukipolis Oy:n toimintaa.

 

Ukipoliksen tiedote.