Korihaiden B-pojat murskavoittoon

Korihaiden B-pojilla ei ollut tänään minkäänlaisia vaikeuksia valtakunnallisen ykkösdivarin ottelussa perniöläistä PeU Basketia vastaan. PeU piti pelin nelisen minuuttia tasaisena, mutta sitten Korihait meni menojaan ja voitti lopulta murskaavasti 139-53.

Korihait oli parempi kaikessa. Ennen kaikkea Korihaiden puolustuspeli on niin hyvää, että vieraille kirjattiin 40 peliminuutin aikana 61 menetystä.

Korihait voitti myös levypallot ja pääsi heittämään pelitilanneheittoja 102 kappaletta vieraiden 50 vastaan ja kun tarkkuus oli jonkin verran parempi, niin murskaluvuissa ei ole ihmettelemistä. Monen riiston jälkeen Korihaiden nopea päättyi helppoon lay-uppiin.

Korihait sai myös 21 vapaaheittoa, joista pisteen toi 16, vieraat saivat seitsemän vapaaheittoa, joilla he tekivät kolme pistettä.

 

Avausjakso oli tasaisin, se päättyi Korihaiden voittoon 35-19, toisen Korihait vei 37-11, kolmannen 33-10 ja päätösjakson 34-13.

Aamos Nikula teki tasan 50 pistettä, hän mm. osui viisi kertaa kolmen pisteen heitossa seitsemästä yrityksestään eli prosentti oli erinomainen 71. Aamokselle merkittiin myös 12 koriin johtanutta syöttöä ja 16 riistoa.

Tommi Lehtonen teki 35 pistettä ja otti 11 levypalloa, Bohumir Kotlas teki 14 pistettä, Elias Paavola 11 ja Akseli Arvonen 10.

 

Korihait kärsi alkupeleissä kaksi niukkaa tappiota, mutta on nyt kolmella peräkkäisellä voitolla noussut sarjataulukossa jo kärjen tuntumaan.

Kärjessä on Lahti/Heinola yhteisjoukkue 10 pisteellä, Korihailla, Katajalla ja KTP:llä on kahdeksan pistettä, mutta Korihait on pelannut yhden ottelun muita käkijoukkueita enemmän.

Korihait pelaa tämän vuoden puolella vielä kaksi ottelua. Tulevana viikonloppuna on edessä pitkä matka Katajan vieraaksi Joensuuhun, ottelu pelataan lauantaina kello 12:00 ja 16.12 Korihait kohtaa Pohitullissa Tampereen Pyrinnön kakkosjoukkueen, sekin peli alkaa kello 12:00.

 

Artikkelikuva: Korihaiden hyvä puolustus aiheutti PeU Basketille kaikkiaan 50 pallonmenetystä.