Päätöserä muodostui UJK:n naisten kohtaloksi

UJK:n naiset saivat viikonlopun toiseen kotipeliin vieraaksi EKS:n eli Espoon Kiekkoseuran. UJK johti viimeiseen erään lähdettäessä maalilla, mutta vieraiden vahva päätöserä käänsi loppunumerot lopulta sen hyväksi. Lopputulos 3-4, erät 1-0, 2-2, 0-2.

Avauserä oli lievästi UJK hallintaa. Molemmat saivat kaksi minuuttia yrittää turhaan ylivoimalla, mutta viitisen minuuttia ennen ensimmäistä taukoa Emmi-Riia Ranta vei Karoliina Lindrothin syötöstä UJK:n johtoon.

EKS tasoitti toisen erän alussa, mutta Karoliina Lindroth vei UJK:n nopeasti uudelleen johtoon. Emmi-Riia Ranta oli nyt syöttäjänä.

EKS alkoi saada peliä haltuunsa ja UJK sai jäähyn. Sen UJK selvitti, mutta muutama sekunti jäähyn päättymisen jälkeen, ennen kuin UJK:n pelaaja ehti peliin mukaan, EKS pisti kiekon maalinedusruuhkasta sisään.

Hieman erän puolivälin jälkeen Karoliina Lindroth onnistui laukauksessaan lähes nollakulmasta ja UJK oli taas maalin johdossa.

Erän loppu oli jo selkeämmin EKS:n painostusta ja UJK sai vain muutaman kontrolloidun hyökkäyksen.

Kolmannessa erässä UJK oli vaikeuksissa alusta asti. Kiekko pyöri UJK:n päädyssä ja UJK joutui turvautumaan pitkiin kiekkoihin eikä oma hyökkäyspeli sujunut lainkaan.

UJK pääsi ylivoimallekin, mutta se oli varsin heikko. Erän puolivälissä EKS:n painostus tuotti tulosta ja tilanne oli tasan.

Maalin jälkeen UJK sai muutaman hyvän pyörityksen ja pääsi myös kahden minuutin ylivoimalla. Nyt yritystä oli enemmän, mutta pieni huolimattomuus viimeisessä syötössä tai laukauksessa esti maalin teon.

EKS sen sijaan sai luotua puolitoista minuuttia ennen loppua hyvän tilanteen ja mainion poikittaissyötön jälkeen vapaan maalipaikan ja siitä johto- ja voittomaalin.

UJK otti aikalisän ja lopussa maalivahdin pois, mutta kiekko oli viime sekunneilla mennä UJK:n maaliin eikä vastustajan.

Syksyllä Mestiksen karsintasarjassa UJK voitti EKS vieraissa 6-3, EKS puolestaan Uudessakaupungissa selvästi 6-1.

EKS on voittanut kaikki kolme kevään peliään ja on lohkon kärjessä, UJK:lla on siis voitto lauantailta ja tappio sunnuntailta.

Ensi perjantaina UJK pelaa kotona Paneliaa vastaan, ottelu alkaa kello 19:05. Seuraavana viikonloppuna on kaksi kaksivieraspeliä, lauantaina EKS:n kotikentällä ja sunnuntaina Paneliassa.

Artikkelikuva: Karoliina Lindroth teki kaksi maalia ja syötti yhden eli oli mukana jokaisessa UJK:n maalissa.