Tapahtumakalenteri

Voit ehdottaa tapahtumia tapahtumakalenteriin lähettämällä tapahtuman perustiedot sähköpostilla osoitteeseen toimitus@ukinyt.fi. Yhdistysten ja kaupungin ym. yleishyödyllisten tahojen ilmoitukset ovat maksuttomia, selkeästi kaupallisista tapahtumista peritään maksu.

Tälle sivulle, tämän tekstin tilalle on mahdollista saada maksullinen banneri mainostamaan tapahtumaasi.

Näyttelyt ja muut pidempiaikaiset tapahtumat:

TapahtumaAikaTietoja
Kartsalla, näyttely uusikaupunkilaisnuorison vapaa-ajasta 1950-90-luvuilla4.5 - 26.10Uusikaupunkilaiset nuoret parveilivat suurina joukkoina 1990-luvulla iltaisin ja erityisesti viikonloppuisin kaupungilla. Nyt torin ja katujen tilalle on tullut sosiaalinen media.
Kartsalla – näyttely keskittyy nuorison ja nuorisokulttuurin näkymiseen Uudenkaupungin kaupunkikuvassa. Näyttely kertoo nuorten omaehtoisesta vapaa-ajanvietosta, joten ulkopuolelle jäävät mm. eri harraste- ja urheiluseurojen toiminta.

Tavoitteena on johdattaa museokävijä oman nuoruutensa ajan tunnelmaan. Näyttely vastaa esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Mitä eri nuorisoryhmiä tai nuorisokulttuurin edustajia kaupungissa oli eri aikoina? Oliko näiden ryhmien välillä yhteenottoja? Miltä nuoriso näytti ja mitä musiikkia he kuuntelivat? Millä välineillä nuoriso liikkui ja missä he kokoontuivat? Mitkä tapahtumat olivat nuorison suosiossa? Tehtiinkö kaupungilla muutakin kuin hengailtiin?

Museo on tuottanut näyttelyn lisäksi myös uuden mobiiliopasteen nuorten suosituimmista paikoista kaupungilla. Karttapohjaiseen mobiilioppaaseen on kerätty tietoa ja kuvia, joiden avulla nuorten suosimiin paikkoihin voi tutustua paikan päällä älylaitteilla tai vaikka kotoa käsin tietokoneella. Mobiilioppaaseen pääsee verkkosivun www.tarinasoitin.fi/kartsalla kautta.

Museon henkilökunnan lisäksi näyttelyä ovat olleet toteuttamassa useat entiset uusikaupunkilaiset nuoret.

AVOINNA:
4.5.-8.6. ja 28.8.-26.10. TI-PE klo 12-15
11.6.-26.8. MA-PE klo 10-17 ja LA-SU klo 12-15

Aikuiset 5€ / Museokortti
Yleisöopastukset sisäänpääsymaksun hinnalla kesätorstaisin klo 14
Herttuatar ja kapteenska2.6 - 31.8Vason näyttelytilassa on tänä kesänä esillä valokuvanäyttely Herttuatar ja kapteenska.
Purjelaiva Herttuatar Cecilie, Herzogin Cecilie, on merenkulun historiamme tunnetuimpia aluksia. Sen haaksirikko vuonna 1936 herättää yhä surua. Muutamia vuosia sitten aluksen legendaan tuli uusi käänne: ahvenanmaalainen Freya Darby löysi kotoaan vuosikymmeniä avaamattomana olleen matkalaukun. Laukusta löytyi hänen äitinsä kirjeitä ja valokuvanegatiiveja: upeita potretteja matkustajista, merimiehistä ja merikapteenista sekä ihmeellisen kauniista aluksesta, Ceciliestä.

Nyt näistä valokuvista on tehty näyttely, joka on kesän 2018 ajan esillä Vason näyttelytilassa.

Vasossa on esillä myös suurikokoinen Warma-laivan pienoismalli, vanhoja venemoottoreita ym. Näyttelyssä on myös Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen tuotteiden myyntipiste.

Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Avoinna tiistaista sunnuntaihin 10-17.
Kasvotusten1.8 - 25.8Runonkulman Galleriassa Annette Juuselan maalauksia.
Galleria on avoinna 1.-4.8. ke-pe 11-17 ja la 11-15, 8.8. alkaen ke 16-19 ja la 11-15. Osoite on Ylinenkatu 38B, Uusikaupunki ja meille on vapaa pääsy, tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!
Vänkärän perheen hommat1.8 - 30.8Uudenkaupungin Galleria Kirjavassa Lilja Laiho-Virtasen hahmonäyttely "Vänkärän perheen hommat".

"Näyttelyn hahmot ovat tavallaan jatkoa Mörnen alapuolisen hahmopellon hahmoille, vain paljon paremmin tehtyjä ja tyypiteltyjä. Hahmot muodostavat Vänkärän perheen, jossa mummolla on paljon tehtävää, kun Ukkovaari vain köpöttelee, Anttoni köllii, Marilyn laulelee, Saku pilkkii jäällä ja sohvalla, Lilli jumppaa ja Pipsa vasta opettelee kävelemään.

Päivittäinen tapahtumakalenteri:

(Show alla categories -kohdasta voi valita näytettävät tapahtumat tyypin perusteella)

[event-list date_filter=upcoming filterbar_items=cats_dropdown show_cat=true details_length=200]